Turvallisesti tuntureilla – vinkkejä selviytymiseen tunturiolosuhteissa


Lokakuussa 2016 järjestettiin Tampereella Sampolassa Turvallisesti tuntureilla – eksymättä erämaissa – seminaari retkeilyturvallisuudesta. Seminaarin järjesti Tunturikerho Kolbma. Vaikka seminaarista on kulunut aikaa jo useita vuosia, tunturiturvallisuus ja vaellusturvallisuus ylipäänsä missä tahansa alueella on ajankohtainen asia edelleen.

Tekstin runko on suurimmaksi osaksi lainausta seminaarimateriaalista osin uudelleenkirjoitettuna ja täydennettynä.

Seminaarin puhujina olivat Kari ”Vaiska” Vainio, Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikka, Heikki Karinen, Tommi Mattila ja Pete Mäkelä. Pete Mäkelä toimi tilaisuuden juontajana. Aiheina käsiteltiin seuraavia asioita:

  1. Retken suunnittelu
  2. Turvavälineet ja turvallisuus vaelluksella
  3. Pelastautuminen ja eksyneen käyttäytyminen
  4. Traumaattisen kriisin vaiheet sekä psykologiset ja sosiaaliset vaikutukset
  5. Karttakoordinaatit ja paikannus hätäkeskuksessa.

Listan viides kohta on jätetty tästä artikkelista pois, ja sitä käsittelevä osuus julkaistaan erillisenä juttuna.

Alkusanat: Haasteiden hakeminen turvallisesti

Vaeltaminen tunturissa on vertaansa vailla oleva kokemus, joka jää monesti mieleen loppuelämäksi. Loputtomilta tuntuvat erämaat kutsuvat hakemaan kokemuksia ja haasteita, joita ei välttämättä muualta saa.

Haasteisiin liittyy olennaisesti myös turvallisuus, joka saattaa jäädä joskus elämysten hakemisen varjoon, tai turvallisuusnäkökohtia ei oteta riittävän vakavasti, kun vaeltamisen huuma valtaa mielen niin perusteellisesti, että sinne ei muuta tunnu mahtuvankaan.

Vaativia ja jopa vaarallisia tilanteita ja olosuhteita voi tulla vastaan, ja ne voivat yllättää kenet tahansa ihan kotimaassa, eikä pelkästään arktisilla naparetkillä tai kaukaisella tundralla.

Useimmat vaeltajat ottavat turvallisuusasiat vakavasti ja suunnittelevat retkensä ja vaelluksensa huolella. Tämä artikkeli onkin tarkoitettu lähinnä sellaisille, jotka eivät ole vielä ehkä tottuneet ottamaan tässä olevia asioita huomioon ja joilla on vielä vähän kokemusta vaeltamisesta erämaissa ja tuntureilla. Samalla se toivottavasti toimii myös kokeneemmille konkareille muistin virkistyksenä.

Artikkelin sisältö on käytännössä seminaarin puhujien omien osuuksien kirjallinen yhteenveto ja perustuu heidän pitkälliseen kokemukseensa ja tietoonsa. 

Retken suunnittelu: Kari “Vaiska” Vainio

Kari Vainio on suomalaisen arktisen retkeilyn asiantuntija ja Ankarat avotunturit -koulutusohjelman kehittäjä. Vainiolla on pitkä kokemus erilaisten retkikuntien johtamisesta ja opastamisesta mm. Pohjoismaissa, Huippuvuorilla, Grönlannissa, Alaskassa ja arktisessa Kanadassa. Vainio on toiminut myös Puolustusvoimien sissikouluttajana.

Huomioon otettavia asioita vaelluksella

Ennakkoon selvitettäviä asioita ovat esimerkiksi maaston kulkukelpoisuus, korkeuserot, mahdolliset kulku-urat, lumen paksuus ja pehmeys. Lisäksi suunniteltaessa tunturien nousuja ja laskuja kannattaa selvittää rinteiden jyrkkyys ja sopivat kulkukohdat. Tietoa saa katsomalla ajantasaisesta maastokartasta, tiedustelemalla alueen tuntevilta ja myös etsimällä verkosta.

Lumiolosuhteet riippuvat hyvin paljon paikasta ja myös siitä, ollaanko tunturin päällä vai kurun pohjalla. Paksu pakkaslumi ei kanna välttämättä minkäänlaisilla välineillä liikkuvaa kulkijaa. Nuoskalumi taas voi tarttua voimakkaasti suksiin ja lumikenkiin sekä suksien nousukarvoihin.

Kulku-urista kannattaa muistaa, että poromies ei välttämättä kulje automaattisesti kämpältä kämpälle (ei siis saa olettaa) vaan ajaa porojen perässä. Maastossa näkyvät kulku-urat eivät myöskään automaattisesti ole “virallisia” reittejä. Kaikenlaiset kulku-urat voivat peittyä nopeasti lumeen ja kadota näkyvistä.

Pimeyden tulo ja auringon laskuajat vaellusajankohtana on otettava huomioon. Kuuttomana yönä on huomattavasti pimeämpää kuin yönä, jona kuu on näkyvissä. Sama koskee myös pilvisiä öitä.

Alueen säätilasta on oltava tietoinen, eli selvitettävä alueella vallitseva keskimääräinen lämpötila sekä alueen ylin ja alin lämpötila. Alueelle ominaiset sääolosuhteet kyseisenä vuodenaikana on tunnettava.

Hyvään vaelluksen suunnitteluun kuuluu myös olla selvillä siitä, minkälaisia yllättäviä säätilan muutoksia voi tapahtua, kuten onko ennustettu myrskyä tai poikkeuksellisen kovia pakkasia. Tuulen suunta ja voimakkuus vaikuttaa myös niin liikkumiseen kuin pysähtymiseen ja esimerkiksi mahdollisuuteen pystyttää teltta. Näitä asioita tulee seurata myös vaelluksen aikana.

Mitkä ovat majoittumismahdollisuudet vaelluksella? Alueelta kannattaa selvittää autiotupien ja kammien paikat ja merkitä ne kartalle (sekä GPS-laitteeseen). Oma talvivaellukseen soveltuva teltta pitäisi olla joka tapauksessa mukana.

Minkälainen tulentekomahdollisuus on? Autio- ja varaustuvilla on yleensä polttopuuta, mutta muuten puuhuoltoa ei käytännössä ole. Puuttomilla alueilla ei puita kasva myöskään luonnossa, eikä niitä saa hyödyntää ylipäänsä kuin vain hätätilanteissa.

Vaelluksen riskit

Millä tahansa vaelluksella on mahdollisia riskejä, joiden ennakointi on tärkeää. Riskejä voivat olla objektiiviset eli vaellusalueesta johtuvat riskit (mm. vaativa maasto, pitkät välimatkat, vesistöjen ylitykset) sekä subjektiiviset eli retkeilijöistä johtuvat riskit (mm. peruskunto, retkeilytaidot, terveydentila).

Osa riskeistä kehittyy hitaasti, jolloin ne ovat (helposti) ennakoitavissa, ja pieni osa kehittyy nopeasti tai tulee yllättäen.

Riskianalyysi ja turvallisuussuunnitelma

Riskianalyysissä arvioidaan riskien todennäköisyyttä ja vakavuutta sekä pohditaan, miten riskit kohdataan. Riskianalyysi tulisi tehdä retkikunnan koosta riippumatta. Lisäksi tarvitaan turvallisuussuunnitelma, josta selviää mm. kuka johtaa retkeä, miten eri tilanteisiin varaudutaan ja miten niissä toimitaan sekä miten hälytetään apua.

Jokaisella retkikunnalla tulisi olla yhteisesti valittu johtaja. Turvallisuussuunnitelma tehdään jokaiselle retkelle erikseen, koska jokainen retki on omanlaisensa. Johtajuus voi syntyä myös retken aikana, mutta mitä suurempi on retkikunnan koko, sitä paremmin on pystyttävä varautumaan myös ristiriitatilanteisiin (esim. useita voimakastahtoisia jäseniä) ja ratkaisemaan ne.

Retkikunnan suorituskyky

Retkikunnan yhteishenki vaikuttaa voimakkaasti retken onnistumiseen ja turvallisuuteen. Hyvän yhteishengen ansiosta avun antaminen ja pyytäminen on helpompaa, ja haastavistakin tilanteista selviäminen onnistuu paremmin.

Retkikunnan kollektiivinen suorituskyky riippuu lisäksi retkikunnan jäsenten kokemuksesta. Kari Vainio: “[Mennään] vähitellen pienin askelin kohti haastavampia suorituksia ja kohteita. Pari kertaa ei ole vielä kokemusta. Talvivaelluksista kymmenkunta kertaa alkaa jo riittää kokemukseksi.”

Turvallisuuden kannalta olisi harjoiteltava etukäteen erilaisia tilanteita, kuten maasto- ja vesiesteiden ylittämistä. Harjoittelua on myös ensiavun ja mahdollisten hätätilanteiden harjoittelu, varusteiden käytön harjoittelu ja vaikkapa teltan pystytyksen harjoittelu myrskyssä.

Myös oman kunnon ja terveydentilan tulee olla riittävän hyvä, eli sellainen, että peruskunto riittää vaelluksesta selviytymiseen. Toisin sanoen: jaksetaan kävellä tai hiihtää suunniteltu matka. Ei ole tarpeen pystyä äärimmäisiin suoritustavoitteisiin nopeuden tai taitetun matkan suhteen. Missään tapauksessa sairaana tai puolikuntoisena ei pidä lähteä vaellukselle.

Retkikunnan varustautuminen

Asianmukainen varustautuminen syntyy pitkälti kokemuksen kautta, eli nähdään, mitä tarvitaan ja huomataan, mitä olisi tarvittu tai mitä ei kannata ottaa mukaan. Jos itsellä ei ole riittävästi kokemusta varustautumisesta tietyn tyyppiselle ja mittaiselle vaellukselle, hyödynnetään toisten kokemusta ja osaamista sekä enemmän vaeltaneiden neuvoja.

Vaellusretkikunnan vaatimukset

Vaellusretkikunnan jäsenillä on oltava hyvä suunnistustaito, eli osataan käyttää karttaa ja kompassia. Mukaan otetaan myös GPS-laite, jossa on ajantasainen kartta, ja ainakin yksi varalaite.

Jäseniltä tulee löytyä kokemusta asteittain vaikeutuvista eräretkistä, heillä on oltava taito majoittua eri olosuhteissa ja myös hätätilanteissa. Päätös majoittua on tehtävä riittävän ajoissa: jos on turvallisempaa majoittua “kesken vaelluksen” kuin jatkaa kohteeseen, johon pääseminen voi olla epävarmaa, majoitutaan.

Olennaisia vaatimuksia ovat tietenkin myös taito valmistaa ruokaa, ensiaputaito, kokemus varusteista ja taito toimia oikein (tai vähintään rauhallisesti ja johdonmukaisesti) hätätilanteissa. Vaelluksen suunnitteluun kuuluu vielä ruokahuollon varmistaminen ja se, että ruokaa on riittävästi ja siitä saatava energia vastaa suorituksen kestoa ja vaativuutta.

Kari Vainion tärkeä muistutus: ”Älä lähde koskaan yksin tunturiin. Yhden hengen retkikunta on täysin avuton, jos jotakin tapahtuu. Kahden hengen retkikunnassa 50 % retkikunnasta on toimintakyvytön. Keskimäärin 2–4 henkeä on optimi.”

Vaellusretkikunnan vaatimukset ryhmän koosta riippumatta ovat käytännössä samat. Kari Vainio: “Retkikunnan suorituskyky riittää hyvin retken turvalliseen suorittamiseen. Vaellusalue tunnetaan riittävän tarkasti, retken riskit tiedostetaan ja ne ovat hyväksyttävällä tasolla (riskianalyysi), koska riskejä ei pystytä täysin poistamaan. Riskit kyetään ehkäisemään ennalta tai niihin kyetään ainakin reagoimaan riittävällä tavalla. Retkikunta kykenee reagoimaan myös ennalta-arvaamattomiin uhkiin.”

Turvavälineet vaelluksella: (Jaakko “Korpi-Jaakko” Heikka)

Jaakko Heikka, eli tutummin Korpi-Jaakko on muun muassa yrittäjä ja erä- ja luonto-opas sekä Ankarat avotunturit -ryhmän jäsen ja kouluttaja. Jaakko on johtanut ja opastanut useita vaellusretkikuntia Pohjoismaissa, Islannissa ja Grönlannissa.

Turvavälineet ovat käytännössä joka vaelluksen perusvälineitä. Niiden avulla voidaan selvitä monenlaisista tilanteista, koska niiden mukana oleminen lisää vaellusturvallisuutta merkittävästi, mutta puuttuminen heikentää sitä.

Vaatetus

Sopiva vaatetus on sään ja olosuhteiden mukainen. Vaatetuksen tulee suojata kylmyydeltä, tuulelta ja sateelta ja sitä täytyy olla mahdollisuus lisätä tai vähentää tilanteen mukaan. Talvella ja kylminä aikoina pitäisi osata kerrospukeutuminen, koska se sekä lämmittää, siirtää kosteutta iholta, suojaa viimalta ja ulkoa tulevalta kosteudelta.

Suunnistusvälineet

Kartta, kompassi ja GPS (sekä mahdollisesti varalaite) ja luonnollisesti myös niiden käyttötaito tarvitaan. Tavallinen kello käy hyvin, mutta monissa urheilukelloissa on myös GPS ja niiden avulla onnistuu myös matkan mittaaminen päässä laskemista helpommin.

Tulenteko

Olennaisia ovat tulentekovälineet, eli sytkäri, tulitikut ja tulukset, joilla tulen voi tehdä silloinkin, jos sytkäristä loppuu kaasu tai kivi tai tikut ovat kastuneet. Teräase tarvitaan myös, eli puukko ja usein myös kirves, sillä ilman edes puukkoa tulentekokin muuttuu hankalammaksi.

Ensiapu

Ensiapuvälineitä olisi oltava mukana vaikka vaellus olisi lyhytkin. Ensiapulaukun sisältö pitää tarkistaa säännöllisesti ja sitä pitää täydentää aina tarvittaessa. Ensiaputaitoja on harjoiteltava ja pidettävä ne myös ajan tasalla.

Valaistus

Pimeää varten varustukseen kuuluu jonkinlainen valaisin, kuten otsa- tai taskulamppu, paristoja, akkuja ja varalla esimerkiksi kampikäyttöinen ja/tai aurinkoenergialla ladattava valaisin.

Majoittuminen

Hätäyöpymisiä varten tulisi olla jonkinlainen hätämajoite, jollaisena voi toimia teltan puuttuessa vaikka ns. avaruuspeite, joka nykyisin löytyy monesta ensiapulaukusta. Sen voi hankkia myös edullisesti erikseen.

Vaikka käytetään sanaa hätä, tilapäiseen yöpymiseen voidaan joutua turvautumaan ilman varsinaista hätätilannetta esimerkiksi silloin, jos seuraavaan suunniteltuun yöpymispaikkaan, kuten kämpälle, ei jostain syystä päästä tai jakseta. Jos teltta on käytettävissä, käytetään sitä, mutta jos ei, niin jonkinlainen vararatkaisu täytyisi olla olemassa.

Talvella tarvitaan enemmän suojaa tuulelta ja tuiskulta, pakkaselta ja auringonpaisteelta niin liikkeellä ollessa kuin leirissä.

Varusteista huolimatta myös vaeltajan oma toiminta on tärkeää, eli sillä, miten missäkin tilanteessa pystyy toimimaan, on merkitystä. Jaakko Heikka: “Omalla toiminnalla on suuri merkitys selviytymisen mahdollisuuksiin”. 

Vesihuolto

Mistä saadaan vettä vaelluksen aikana? Sitä voidaan ottaa virtaavista ja sulista vesistä, sulattamalla talvella jäätä ja lunta tai ottamalla vettä jään alta. Minkä tahansa luonnonveden keittämistä suositellaan kaiken varalta, jos se vain on mahdollista. Vedenpuhdistimet voivat jäätyä talvella.

Ihminen voi selvitä ilman vettä n. 3 vuorokautta, mutta jokaisen tulisi silti saada vettä riittävästi joka päivä, koska jaksaminen ja aineenvaihdunnan toiminta riippuu paljon vedestä. Rasitus ja hikoileminen lisäävät veden tarvetta.

Viestivälineet

Puhelin on perusvaruste. Älypuhelimeen kannattaa ehdottomasti asentaa 112-sovellus, ja varalla olisi hyvä olla toinen puhelin. Sen ei tarvitse olla älypuhelin, eikä siinä tarvita SIM-korttia, koska hätänumeroon voi soittaa ilmankin.

Puhelimen on oltava ehjä, se on suojattava kylmältä ja kastumiselta (esim. kuivapussi tai minigrip) ja siinä on oltava virtaa. Varavirtaa saadaan esimerkiksi ns. powerbankista, mutta sekin on välillä ladattava.

Puhelin ei toimi joka paikassa (ei ole kenttää), joten joku varajärjestelmä voi olla tarpeen. Erilaiset satelliittiviestimet, kuten PLB (Personal Locator Beacon), SPOT, InReach tai YB, mahdollistavat hätäpaikantamisen ja viestinnän lähettäjän ja vastaanottajan sekä pelastustoimen edustajien kanssa. Ne käyttävät kansainvälisiä satelliittiverkkoja, kuten Iridium tai Globalstar.

Satelliittipuhelin mahdollistaa myös puheyhteydet, mutta satelliittipuhelu ei yhdisty automaattisesti oman maan puhelinverkkoon, vaan se käyttää satelliitteja puhelunvälitykseen.

Yleinen hätänumero 112 ei toimi satelliittipuhelimissa. Jos satelliittipuhelimella pitää soittaa hätäkeskukseen, sitä varten Hätäkeskuslaitoksella on käytössä numero, johon voi soittaa Manner-Suomen alueelta. 

Numero on maksullinen, eikä siihen soitetuilla puheluilla ole hätäpuhelun prioriteettia puhelinverkossa. Satelliittipuhelimille tarkoitettuun numeroon vastataan Hätäkeskuslaitoksen johtokeskuksesta, mistä puhelu siirretään tarvittaessa hätäkeskukseen.

Hätäkeskuksen satelliittipuhelinnumero on +3589 2355 0545 (Mahdolliset numeromuutokset ja tiedotteet osoitteesta https://112.fi/satelliittipuhelin). Kyseiseen numeroon tulee soittaa vain, jos tavallista hätäilmoitusta ei ole mahdollista tehdä.

Muut merkinantovälineet

Kannattaa muistaa myös muut merkinantovälineet, kuten pilli ja merkinantopeili, huomiota herättävä vaate (kirkkaat ja maastosta erottuvat selkeät värit) tai mikä tahansa väline, jolla voidaan herättää pelastajien huomio.

Kari Vainio: Kun ollaan vaelluksella

Kun ollaan jo vaelluksella, joka päivä seurataan, onko retkisuunnitelma edelleen toteuttamiskelpoinen vai pitääkö siihen tehdä muutoksia. Päivärutiinien tulisi sujua itsekseen, mutta retken johtajan tulisi ajatella asioita myös ennakkoon, eli mitä on mahdollisesti tulossa tunnin tai pidemmän ajan päästä. 

Tällaiseen ennakointiin kuuluu esimerkiksi retkikunnan muiden jäsenten jaksamisen seuranta. Pieniinkin muutoksiin tulee reagoida matkan varrella, jotta isompia ongelmia ei pääse syntymään. Muiden retkikuntalaisten tulisi jakaa retkikunnan heikoimman vaeltajan taakkaa ja auttaa muutenkin tarvittaessa, jotta myös hän jaksaisi edetä suunnitellusti.

Ennakointi myös pidemmällä aikavälillä on tarpeen, sillä jos vaelluksen aikana tapahtuu muutoksia, jotka hidastavat etenemistä tai jopa pysäyttävät sen kokonaan, se voi kertautua myöhäisemmässä vaiheessa esimerkiksi niin, että aikataulun mukaiseen kohteeseen ei päästäkään suunniteltuna ajankohtana.

Jos hätätilanne syntyy

Jos hätätilanne syntyy, arvioidaan ensin, onko oikeasti kiire vai ei. Jos kyse on todellisesta hengenvaarasta, aikaa on käytettävissä huomattavasti vähemmän kuin tilanteissa, joissa kenenkään henki ei ole välittömässä vaarassa. Joka tapauksessa toimitaan harjoiteltujen toimintamallien mukaan.

Kari Vainio neuvoo: “Rauhoitu, hengitä, rauhoitu, arvioi tilanne, tee päätös/valitse toimintamalli, toteuta päättäväisesti, arvioi tilanteen kehittymistä koko ajan”.

Huonolla kelillä suunnistustaitoinenkin henkilö voi kulkea kämpän ohi vaikka se olisi parinkymmenen metrin päässä. Tunturissa myrsky voi kestää jopa päiviä, ja näkyvyys voi olla olematon. Kämppä voi olla hautautuneena lumen alle, eikä seurattavia jälkiä ole näkyvissä.

Vainio ei myöskään suosittele retkikuntaa hajaantumaan myrskyssä ja lähettämään ketään etsimään kämppää tai muitakaan paikkoja, ellei välitöntä hengenvaaraa (verenvuoto, hypotermia tms.) ole. Jos retkikunta koostuu vain kahdesta vaeltajasta, toisen vaeltajan jättäminen yksin on vielä riskialttiimpaa kuin jos retkikunta on suurempi.

Joka tapauksessa vakavasti loukkaantuneen tai kylmettyneen ensiapu ja hoitaminen mahdollisimman vakaaseen kuntoon on tehtävä ensisijaisesti ennen muihin toimiin ryhtymistä.

Jos joudutaan hätämajoittumaan, pitäisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä tuulensuojaiseen maastonkohtaan, metsään puiden suojaan tai muuhun paikkaan, jossa lumiluolan tekeminen on mahdollista.

Aiemmin mainittuun ennakointiin kuuluu myös mahdollisten hätämajoituspaikkojen tarkkailu jo matkaa tehtäessä. Ne voi yrittää joko pitää mielessä tai merkitä kartallekin, mutta mahdollisten paikkojen merkitseminen esimerkiksi GPS-laitteeseen ei liene huono idea. Jos näkyvyys on olematon, aiemmin nähtyjä paikkoja tai kuljettua jälkeä ei välttämättä enää pysty erottamaan.

Heikki Karinen: Psyykkiset reaktiot stressitilanteissa (Heikki Karinen)

Heikki Karinen on lääketieteen ja kirurgian tohtori, työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri, AME 1 -luokan ilmailulääkäri ja rautatielääkäri. Hänellä on myös sotilaslääketieteen ja matkalääketieteen erityispätevyydet. Karisella on pitkä kokemus erilaisten retkikuntien lääkintähuollosta sekä vankka tietämys ihmisen toiminta- ja suorituskyvystä retkikunnissa eri puolilla maailmaa.

Traumaattisen kriisin vaiheet

Karisen mukaan käytännössä missä tahansa poikkeavassa muutostilanteessa, kuten äkillisen onnettomuuden sattuessa ihmisellä on tapana reagoida tietyllä tavalla. Reagointi riippuu tilanteesta ja sen vakavuudesta ja vaiheiden kesto vaihtelee.

Vaikka yksilölliset reaktiot voivat poiketa alla mainituista, yleisesti traumaattisessa kriisissä tunnistetaan yleensä seuraavat vaiheet:

  • Shokkivaihe: oma mieli tahtoo kieltää tapahtuman (“tätä ei voi tapahtua!”), tapahtuman kieltäminen, tunteiden poissulkeminen, epätodellinen ja ulkopuolinen olo, huutaminen, itku ja paniikki. Shokkivaihe on melko lyhyt, voi kestää lyhimmillään vain muutamia sekunteja.
  • Reaktiovaihe: pelkoa ja ahdistusta, itsesyytöksiä ja tarvetta etsiä syyllistä muista (esimerkiksi toisen retkikunnan jäsenen syyttäminen “väärin suunnistamisesta” tms., unettomuutta ja ruokahaluttomuutta, vapinaa, pahoinvointia ja muita fyysisiä oireita. Myös reaktiovaihe voi olla lyhyt, mutta osa oireista voi kestää pidempäänkin.
  • Käsittelyvaihe: muistin ja keskittymisen vaikeuksia, ärtyneisyyttä, sosiaalisesta tilanteesta vetäytymistä.
  • Uudelleen suuntautumisen vaihe: kriisin uudelleensuuntautumisen vaiheessa tapahtunut alkaa hiljalleen muuttua osaksi elämää ja kokemusta omasta itsestä. Tämä vaihe koittaa yleensä vasta jälkeenpäin, esimerkiksi vaelluksen jälkeen. Tapahtuneen kanssa pystyy elämään, eikä se ole mielessä jatkuvasti. Luottamus elämään palautuu.

Poikkeuksellisen tilanteen psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset retkikunnassa

  • Kuusi ensimmäistä tuntia ei eroa normaalista. Jos ei ole konkreettista kuolemanvaaraa, janoon tai nälkään ei voi kuolla kuudessa tunnissa.
  • 1. ja 2. vuorokausi: tunnetaan voimakasta nälän tunnetta, reagointi- ja ajattelukyky heikkenee, väsymystä, ärtyneisyyttä, haluttomuutta ja kylmänherkkyyttä.
  • Ajan kuluessa persoonallisuus muuttuu: vähäpuheisuus, apatia, liikkumattomuus, kömpelyys, hitaus, älyllisten kykyjen säilyminen, ärtyvyys ja riidanhalu, heikentynyt moraali, sisäänlämpiävä joukkohenki.
  • 3. vuorokaudesta eteenpäin: aikaisemmat oireet pahenevat, näläntunnetta ja kömpelyyttä, vaikeuksia suorittaa intensiivisiä tehtäviä, vahva periksi antamisen ja luovuttamisen tunne.
  • Kolmen vuorokauden jälkeen näläntunne ja muut oireet (yleensä) häviävät ja elimistö sopeutuu.

Retkikunnan johtajan tehtävä on pitää joukko toiminnassa ja ajatukset poissa surkeudesta, korostaa oireiden häviävän 2-3 päivässä ja valvottava, ettei syödä myrkyllisiä tai käyttökelvottomia elintarvikkeita.

Johtajan on myös huomioitava muissa (ja itsessäänkin) kahvin ja tupakan vieroitusoireet (kofeiini, nikotiini). Johtajan tulisi olla myös “tsemppari”, joka kannustaa muita, rohkaisee ja valaa uskoa selviytymiseen.

Ensimmäisen viikon jälkeen nähdään usein valveunia ruoasta, intensiivinen keskittyminen on vaikeaa, annetut käskyt on varmistettava moneen kertaan. Turhautumisia siedetään huonosti. Kylmyys voi nopeuttaa oireiden ilmenemistä. Muistettava joka tapauksessa, että hypotermia on nälkää pahempi asia.

Eksyneen käyttäytyminen

Seuraavat asiat ovat osoittautuneet hyvin yleisiksi eksyneiden ihmisten käyttäytymisessä. Moni on saattanut huomata myös itsessään vähintään yhden seuraavista asioista, joita eksyttäessä usein tapahtuu:

  • arvioidaan kuljettu matka todellista pidemmäksi
  • maastossa taipumus kiertää esteet heikomman käden puolelta (eli oikeakätiset vasemmalta jne.)
  • samaan suuntaan kulku muuttuu helposti kuljettaessa kumpareiden ja kallioiden yli
  • kierretään helposti kehää.

Lisäksi esimerkiksi pitkän nousun jälkeen loivempi nousu voi näyttää tasamaalta tai laskulta, jolloin kyseessä on ns. horisonttiharha. Horisonttiharha voi antaa vaikutelman siitä, että ollaan “väärässä suunnassa” ja aletaan epäillä omaa sijaintia ja muuttaa kulkusuuntaa, vaikkei olisi tarpeen. Varmistus sijainnista ja suunnasta tehdään kartan, kompassin, kellon ja tarvittaessa GPS:n avulla.

Kun ollaan erityisen väsyneitä, odotetaan yleensä kämpän, joen, lammen tai järven ilmestyvän näkyviin joka mutkan takaa. Kelloa pitää seurata, jotta tietää oikeasti, kuinka pitkään on ollut liikkeellä. Etenemisvauhti maastossa ei ole kovin suuri, ja mitä haastavammat olosuhteet ja maasto on, sitä hitaampaa on kulku.

Koska oman vauhdin ja etenemisen arviointi voi olla vaikeaa, eksymistä ei ole välttämättä edes tapahtunut; kuljettu matka on yksinkertaisesti vain lyhyempi kuin miltä se tuntuu.

Eksynyt saattaa myös kätkeytyä. Hän ei tee itseään näkyväksi, vaikka nimenomaan niin täytyisi tehdä. Kätkeytyminen tapahtuu usein hypotermian loppuvaiheessa. Silloin henkilö piiloutuu/kaivautuu/tunkeutuu pieneen koloon tai tilaan.

Hypotermian loppuvaiheisiin kuuluu usein myös tilanteeseen nähden ristiriitainen reaktio, eli riisuutuminen. Silloin erittäin vajaalämpöinen henkilö tuntee olonsa “lämpimäksi” tai “kuumaksi”, jolloin hän vähentää vaatetustaan. Monesti vakavassa hypotermiassa olevia tai jopa siihen kuolleita on löydetty vähissä vaatteissa.

Vaeltajan muistilista

Myös seuraavia asioita käsiteltiin tunturiturvallisuusseminaarissa. Niitä kannattaa jokaisen miettiä ja ottaa huomioon omaa tunturivaellusta ja muutakin vaativaa vaellusta suunniteltaessa.

Pelastautumisen 7 vihollista

Pelastautumisen esteenä on usein seitsemän vihollista, jotka tulevat yleensä kyseisessä järjestyksessä vastaan. Minkä tahansa näiden asioiden saadessa yliotteen, pelastautumisen mahdollisuudet yleensä huononevat. Kun huolehditaan asiat kuntoon loogisesti eikä anneta valtaa näille vihollisille, mahdollisuudet paranevat.

  1. Loukkaantuminen ja kipu
  2. Kylmä
  3. Jano
  4. Nälkä
  5. Pelko
  6. Uupumus 
  7. Yksinäisyys

Kolmen sääntö

Seuraavia asioita tulisi miettiä hätätilanteessa. Jos hapensaanti on turvattu ja ihminen pystyy hengittämään, kaikkein kriittisin vaaratekijä on selätetty. Yleisesti ihminen voi selvitä 3 minuuttia ilman happea ilman pysyvien vaurioiden syntymistä ja hengenvaaraa.

  1. Onko kylmä? Aikaa ennen hypotermian iskemistä on noin 3 tuntia.
  2. Onko jano? Ihminen selviää noin 3 päivää ilman vettä. Toimintakyky alenee, mutta n. 3 pv on hengen säilymisen kannalta olennainen aika.
  3. Onko nälkä? Noin 3 viikkoa voi pärjätä ilman ruokaa. Noin 3–4 vuorokauden kuluessa alkaa ns. ketoosi, josta seurauksena on päänsärky ja huonovointisuus. Ketoosin aiheuttama tila menee ohi. Sen jälkeen aineenvaihdunta tehostuu, kun elimistö alkaa kuluttaa rasvavarastoja hiilihydraattien sijasta.

Muista nämä asiat

  • Pelkääminen on luonnollista hätätilanteessa, eikä siinä ole mitään hävettävää.
  • Pelko voi kehittyä hallitsemattomaksi paniikiksi, jolloin riskit suurenevat.
  • Pelkoon auttaa ennakolta tehty tilanteen mukainen harjoittelu, välineiden tuntemus sekä taitojen ja tekniikoiden parantaminen.
  • Tekemiseen keskittymisestä on myös apua.
  • Uupuneena ja väsyneenä keskittymiskyky herpaantuu ja ihminen muuttuu välinpitämättömäksi, jolloin riskit suurenevat.
  • Väsyminen on luonnollista, ja kaikkein vahvimmatkin väsyvät joskus.
  • Nukahtaminen kylmässä tai muuten kriittisellä hetkellä voi olla kohtalokasta -> hypotermian oireita on muun muassa uneliaisuus.
  • On osattava käyttää voimia säästeliäästi. Ennen väsymistä on nuotion ja suojan oltava valmiina.
  • Jos tilanteeseen on jouduttu yllättäen, toimettomuus ja turha odottaminen voivat masentaa ja johtaa paniikkiin.
  • On oltava toimelias ja pidettävä toivoa yllä. Tärkeintä on tehdä jotakin hyödyllistä, kuten kaivaa lumiluola, tehdä tulet tai pystyttää teltta.
  • Taitamattomuus, väärät reaktiot ja stressi tekevät ihmisestä kykenemättömän käyttämään välineitä ja omia voimavaroja oikealla tavalla.
  • Pelastautumista edesauttaa huomattavasti perehtyminen ennalta välineisiin ja keinoihin mahdollisimman paljon tositilannetta muistuttavissa olosuhteissa
  • “Kurjuutta on harjoiteltava”, eli totutettava itsensä vaativiin ja haastaviin tilanteisiin, jotka aiheuttavat epämukavuutta.
  • Oikea tieto ja ennalta harjoitellut selviytymistaidot antavat itsevarmuutta ja rauhoittavat. Ne ovat tärkeitä ominaisuuksia pelon ja paniikin hallinnassa.
  • Varusteita tulee testata ennalta sellaisissa olosuhteissa, joissa aiotaan olla oikeasti liikkeellä (mm. keittimet, kaasu/polttoaineet).

Lue myös tämä juttu: Tunturiturvallisuusasiat näkyvät myös Kiilopäällä